lauantai 19. joulukuuta 2015

She Gets Revenge

Joululoman alkaessa ja koulukirjojen heittäminen nurkkaan odottamaan ensi vuotta, voi vain huokaista helpotuksesta ja ottaa vihdoinkin rennosti. Mikäs sen parempi tapa onkaan aloittaa lomaa käymällä McDonaltsissa nolaamassa itsensä parisen kertaa ja hankkimassa itselleen mäkkiläskin mainetta itsevarmalla asenteella. 

Samana iltana tuli myös lähdettyä viihteelle kaverin kanssa Bar 15:sta, kun sielä esiintyi Pantera - Tribute ja oli kyllä mukavaa vaihtaa kuulumisia Ertzun kanssa hyvän musiikin kuuntelun ohella. Muutaman paukun otettua sai hyvin pidettyä fiilikset korkealla, vaikka olikin jäädä väkijoukon jalkoihin ja saaden samalla naaman täyteen moshaavien hevareiden harjaksia. 


Ajelin siinä myös sivusiiliä jälleen, kun hiukset ovat ehtineet kasvaa vauhdilla takaisin, eikä se enää mielyttänyt omaa silmää ollenkaan. Joskus olisi vain helpompi vetäistä hiukset kokonaan pois ja alkaa käyttämään peruukkeja, niin ei tarvitsisi jatkuvasti muokkailla hiuksia.

Huomasin myös blogista kadonneen muutamia lukijoita, joka ilmeisesti on monissa muissakin blogeissa tapahtunut. Ilmeisesti ihmisten vanhoja Google/Blogger -profiileja on sitten menty poistamaan täältä ja se sitten selittää tämän mysteerisen lukijoiden katoamisen. :D Mutta toivottelen tässä nyt hyviä lomia kaikille (vaikka ei sitten lomaa olisikaan)!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Let's Be Naughty

Kellojen kilinä ja joululaulujen jatkuva soiminen alkaa tulla pikku hiljaa sulaneiden aivojen kanssa ulos korvista, eikä edes ole vielä jouluaatto lähelläkään. Hirveät ihmismassat pyörien ja hyörien kaupoissa kädet täynnä joulutavaroita, eikä kiireeltä näköjään voi välttyä mitenkään. En haluaisi vaikuttaa hirveältä joulunvihaajalta, mutta eikö tätä jouluvillitystä voisi viettää vähemmällä kaaoksella ja pakonomaisella kaupallisuudella?

Tässä muutamien kuukausien aikana olen tehnyt myös toisenkin huomion liittyen opiskeluun ja koulussa käymiseen eli jatkuvat myöhästelyt ja kesken koulupäivien poistuminen. En vain yksinkertaisesti pysy jatkuvien varhaisten herätysten ja pitkien päivien tahdissa, kun pitäisi samalla opiskella pää sauhuten uusia asioita. Tuntuu kuin keho ei pysyisi enää arjen tahdissa, vaikka kuinka paljon yrittää nukkua ja levätä ilman tuloksia. Hylättyjä kursseja ei onneksi ole pahemmin tullut eli kuitenkin on niistä päässyt läpi, vaikka numerot eivät tyydyttäviä parempia olekkaan. Katsoo nyt, jos piakkoin alkavan loman jälkeen saisi uutta puhtia opiskeluihin tai edes kehiteltyä jonkinlaisen hätäratkaisun.

Hiusten vaihtaessa jälleen väriä mielialan heittelyjen mukana, niin on myös kaikkea posiivistakin ehtinyt tapahtua ja voisi sanoa olevansa ihan tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen ihmissuhteiden ja itsensä kanssa. Ensi viikolla alkavan loman myötä ajattelin tekeväni pientä reissua ympäri Suomea ja unohtaa hetkeksi vähäisenkin negatiivisuuden keskittymällä niihin positiivisiin asioihin mitä tällä hetkellä on ja ottamalla niistä kaiken ilon irti.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Ohikiitävää rakkautta

Monet ihmiset kutsuvat mua välinpitämättömäksi ja kyyniseksi ihmiseksi, joka ei pysty suremaan tai tuntemaan sääliä.. Jos ihminen ei vaihda profiilikuvaansa Facebookissa Ranskan lipun väriseksi tai jaksa kuunnella jatkuvia pelkopuheita terroristeista ja sodista, niin se tuomitaan narsistisuudeksi ja ihmisvihaamiseksi? Ehkä se on osittain tottakin, että ehkä jatkuvat epäonnistumiset ihmisuhteissa ja nuoruuden kiusaamiskokemukset on kasvattanut kyynisempään suuntaan, mutta se ei tarkoita etten voisi tuntea jotain.

Kesällä päästyäni laitoksesta huomasin kotipihan puussa iloisesti juoksevan oravan ja ajattelin, että voisin sille viedä jotain syötävää läheiselle kivelle. Huomasin yhtäkkiä tekeväni tätä lähes päivittäin ja jokaisella kerralla tämä kyseinen eläin tuli syömään pähkinät ja leivän palaiset. Kesän edetessä oravasta tuli erittäin lauhkea yksilö, josta tuli melkeinpä oma lemmikki ja huomasin pikku hiljaa pitäväni sitä jonkinlaisena sukulaissieluna. Pian se alkoikin jo tulla aivan etuovelle ja ikkunalle odottamaan ruokaa ja loppujen lopulta tuli hakemaan aivan kädestä asti. Muita ihmisiä se vieroksui silti, eikä viitsinyt tulla aivan lähelle. Oli myös yllättävää, että näin pienellä eläimellä oli omaan persoonaan ja mielialaan niin positiivinen vaikutus..

Tässä syksyn mittaan kylmyyden tullessa orava ei kuitenkaan aivan päivittäin käynyt ikkunalla, joka oli hyvä asia, että se ei ollut ihmisiin liikaa turvautunut. Kuitenkin muutamia kertoja viikossa se kävikin hakemassa täydennystä ruokavarastoonsa ja kasvattamassa massaa talvea varten. Mielialan laskiessa tässä parin viikon aikana ja jatkuvan paineen takia koulusta, en itsekkään kovin usein käynyt ikkunalla katsomassa olisiko orava tullut käymään ja tällä viikolla tapahtui se asia mitä kaikki lemmikkien omistajat pelkäävät.. Kyseinen orava oli jäänyt auton alle kotitiellä ja se tunne mikä sen näkemisestä syntyi oli aivan odottamaton.. En pystynyt pidättelemään tunteita ollenkaan, vaan aloin keskellä katua huutamaan ja itkemään samalla pitäen kauluksesta kiinni. Se kipu ja tuska mikä sillä hetkellä pyöri pään sisällä oli aivan hirvittävä, enkä pystynyt tekemään asialle mitään.. Tänään kävin hautaamassa tämän pienen eläimen, joka on saanut paikan vähäisissä, mutta parhaissa muistoissani ja eikä tule unohtumaan milloinkaan.

Elämä on täynnä hyviä hetkiä ja menetyksiä, mutta jokaisesta hetkestä pitää tuntea jotain, niin surua kuin iloakin. Ilman näitä tunteita emme olisi ihmisiä tai eläimiä.


tiistai 17. marraskuuta 2015

What are you afraid of?

Pelkäätkö pimeää?
Pelkäätkö kuolemaa?
Pelkäätkö yksinäisyyttä?
Pelkäätkö tulevaa?
Mitä oikein pelkäät?

Luuletko olevasi yksin?
Edes yksin ollessasi et ole sitä
Et näe sitä, et kuule sitä
Mutta tunnet sen sisimmässäsi
Sen äänen, Sen läheisyyden
Sen ehdottomuuden

Ihmiset ovat niin heikkoja
niin hauraita
niin pelokkaita
niin arvaamattomia
mutta silti niin ainutlaatuisia

Niin eläessään ja niin myös kuollessaan


perjantai 13. marraskuuta 2015

Freaking Dollhouse

E niin kuin etäpäivä eli paras mahdollinen tilaisuus lähteä hetkeksi muualle ajatustensa kanssa ja jättää puhelin kotiin ettei tarvitsisi vastata mihinkään viesteihin. Yksinolossa on omatkin puolensa, varsinkin kun ei tarvitse yrittää miettiä mitä suustaan päästää ja voi vain kulkea omia polkujaansa.

En tiennyt oikein mihin olisin lähtenyt kulkemaan kameran kanssa, mutta sitten muistinkin erään kiehtovan, hylätyn varastorakennuksen lähellä Törnävän Akuuttipsykiatrian poliklinikkaa ja osastoja. Monia vuosia hylättynä ja ränsistyneenä oleva varasto on suorastaan täydellinen paikka viettää laatuaikaa kameran kanssa ja yrittää tallentaa kuviin siitä paikasta huokuva tyhjyys. Karmivaako..check! Kiehtovaako.. double check!!


On hieman surullista nähdä kuinka kaupunki antaa vanhojen rakennusten vain olla tyhjillään ja vuosien mittaan ränsistyä piloille, vaikka itselleni tämmöiset paikat ovat kuin unelmia. Hajonneet ikkunat, lasinsirut lattialla ja graffitit hylätyssä rakennuksessa kertoo mielestäni paikasta paljon enemmän nyt, kuin rakennuksen ollessa ehjä. Homeisilla ja hajonneilla käytävillä kulkeminen tuntuu, kuin kävelisi suorastaan oman päänsä sisällä ja tuulen vinkuessa tyhjissä huoneissa saa kylmät väreet liikkumaan selkää pitkin. Silti täysin kuoleman hiljaista, eikä ketään lähistöllä..ehkä?


Pieneksi varastorakennukseksi se sisälsi todella monia huoneita ja kaappeja, enkä edes tiedä mitä kaikkea sinne oli piilotettu. Ilmeisesti rakennusta on näin jälkikäteen käytetty myös hieman ei niin lailliseen puuhasteluun rikkinäisten neulojen ja repaleisten patjojen perusteella. Syrjempääkin syrjemmässä oleva hylätty rakennus houkuttelee ilmeisesti muitakin ihmisiä, jotka haluavat toimia rauhallisessa ympäristössä.  Rakennuksen historia alkaa kiehtomaan vain entistä enemmän..


Pienet tutkimusretket oman mielensä synkkiin ja ahdistaviin syövereihin voi tehdä ihan hyvääkin ihmiselle, enkä osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia? Kaikki kuvat tuli itse näpsittyä (ei siis kopiointia kiitos) Canon EOS 1100D -kameralla ja voin suositella sitä kaikille, jotka haluavat perus järjestelmäkameran hyvillä ominaisuuksilla.

torstai 12. marraskuuta 2015

Lack of motivation


Harmaassa säässä kävellen läpimärissä kengissä, huppari roikkuen olkapäällä ja rööki savuten huulilla yrittäen rauhoittua vähitellen. Linnut eivät enää viserrä puissa, oravat eivät jahtaa toisiaan kilpaa puissa, eivätkä lehdet enää putoile maahan kauniin oranssina. Syksyn kauneus karistuu talven tehden tuloaan ja haudaten kaiken alleen.



 Kaduilla vastaan tulevat ihmiset ilman minkäänlaisia ilmeitä tai eleitä pistää miettimään.. onko kukaan tälläisinä aikoina oikeasti onnellinen vai onko se vain kuvitelmaa? Mihin on kaikki värikkyys kadonnut maailmasta? 

Pimeässä istuen sumeat lasit päässä, vain tietokoneen näytön heijastuksessa ja varjojen liikkuen seinillä. Musiikin hiljaa soiden taustalla, tärisevien sormien naputtaessa näppäimistöä ja katsoen välillä ulos vesipisaroiden valuen ikkunan pintaa pitkin. Eikö tämä päivä voisi jo pikku hiljaa päättyä, eikö äänet päässäni voisi hiljentyä? 



Voisiko vain päästää irti ja kadota?

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Avoimien ovien päivät


Huhhuijakkaa kun ovat olleet uuvuttavat viime päivät koulussa, vaikka hieman erilaista aktiviteettia onkin ollut vaihteeksi. Kuten olen edellisissä postauksissa maininnutkin tästä NY-kurssin sisällöstä ja yrityksen perustamisesta, niin nyt pääsimme tuomaan sitä esille Avointen ovien päivillä, jotka pidettiin näiden kahden päivän aikana koulullamme ja tältä erää saimme laittaa nyt kamppeet kasaan tulevia tapahtumia varten. Mukava ilmapiiri, mielenkiintoisia yrityksiä ja "kypsänä" esimerkkinä toimiminen nuorille toivat hyvää motivaatiota taas normiarkeen. 


Tämän tapahtuman ideana on siis mainostaa kouluamme eri peruskoulujen oppilaille, jotka tulevat kiertämään koulullemme saadessaan infoa täällä olevista koulutusmahdollisuuksista ja siinä sivussa saavat tutustua tekemiimme yrityksiin. Jokaisella yrityksellä on oma pöytänsä, jossa on erilaisia mainotuskeinoja joiden avulla tuoda yritystä näkyvämmäksi mm. diaesityksiä, käyntikortteja, arvontoja. Monet olivat panostaneet hyvinkin huomattavan paljon yrityksen pöytien ulkonäköön ja yrityskortteihin, kun taas sitten oli myös heitä, jotka vasta aloittivat kaiken suunnittelun vasta silloin.

Oma pöytämme ei ollut mitenkään erikoinen, koska saimme tietää koko tapahtumasta hieman jälkikäteen ja sitten oli hieman myöhäistä suunnitella mitään hämmästyttävää. Koulun läppäri pöydälle pyörittämään diaesitystä, muutama kukkaruukku karkeille, This is fine -kuva kännykästä ja muutama esimerkiksi soveltuva opas tulevista tuotteistamme, niin yritystä edustava pöytä olikin melkeinpä valmis.


Pöytien rehaaminen ja asettelu oli varmaankin koko homman helpoin osuus verrattuna oman yrityksen mainostamiseen ja ihmisten kiinnostuksen herättämiseen, jossa taisimme epäonnistua täydellisesti nauramalla turhaakin turhemmille jutuille väsymyksen voimin. Ahkeria ja positiivisia yrittäjiä olemme kuitenkin olleet, jonka todistaa ryhdikäs seisominen pöydän takana ja roskaruoan pois jättäminen.. tai sitten eiiih. Homma kyllä oli mielenkiintoista, mutta jatkuva seisominen vaati yllättävän paljon vuorottelutaukoja parin kanssa.. mutta ainakaan ei tuupertunut kertaakaan lattialle kummankaan päivän aikana. Loppujen lopulta kuitenkin ihmisetkin, jotka tilaisuuteen tulivat, olivat kiinnostuneet enemmän ilmaisista karkeista ja muista oheistuotteista, niin eipä niin paljon tullut yritystä esiteltyä.

Loppuun voisi myös kertoa mitä meidän Vihkopojat NY -yritys siis tekee, elikkäs valmistamme erilaisia atk-oppaita, joita voi tilata netin kautta verkkokauppamme valmistuessa. Teemme oppaita kysynnän mukaan eli periaatteessa ne voi olla melkeinpä minkälaisista ohjelmista, sivustoista yms. joita osaamme käyttää ja teemme niistä sitten, joko fyysisiä tai virtuaalisia versioita (asiakkaan tahdon mukaan). Käytimme tässä tapahtumassa esimerkkeinä Facebookin ja erään virustorjunnan käyttöopasta, jotka herättivät ihmisten mielenkiinnostuksen ideaamme. Jos olet kiinnostunut enemmän yrityksestämme, niin liity ihmeessä Facebook-sivullemme saadaksesi lisäinformaatiota yrityksestämme ja uusimmat päivitykset yrityksen menoista. :)

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Medicine for my soul

Koulukiireiden painaessa päälle on välillä hyvä vain pudottaa mieltä painavat asiat harteilta ja keksiä hetkeksi jotain muuta tekemistä unohtaakseen kaiken edes muutamaksi tunniksi. Koko viikonlopun ajan olen yrittänyt ahertaa tulevan viikon diaesitystä varten sormet ja aivot kuoliossa, eikä siltikään tunnu riittävän aika mitenkään homman hoitamiseen.. Joten napautin läppärin kannen kiinni, otin kameran olalle ja lähdin vaeltamaan ulkosalle päästelemään höyryjä.

Pikku hiljaa laskevan auringon valon ja "raikkaan" filtterin läpi suodatetun ilman yhteisvaikutuksen voimalla tuli käveltyä pitkin luontoa ja näpsittyä kuvia pienistäkin asioista, jotka tulivat vastaan. Silti niinkin monesta kuvasta mitkä tuli otettua, niin vain muutama päätyi laitettua tänne ja loput saavatkin jäädä koneen syövereihin odottamaan tulevaa. 


Ehkä sitä tästä taas jaksaa vielä muutamisen tuntia ahertaa tuon esityksen parissa ennen kuin aivot menee täysin off-asennolle ja pitkäaikainen urani koomapotilaana jatkuu taas kerran. Huomenna onneksi sentään tulee taas hieman rahaa, joten ehkä sitä voisi tilata pitkästä aikaa jotain piristävää materialismia heti viikon alkuun.. Mutta nyt takaisin kouluhommiin ja niin pois päin.

torstai 1. lokakuuta 2015

Just shy, Not antisocial



Viikko alkaa lähestyä loppuaan ja pitäisi yksi päivä vielä sinnitellä koulun pehmustetussa dataustuolissa tuijottaen näyttöä, jota ei tietenkään tee valmiiksi jo kotonakin. Pitäisi varmaan yrittää kehitellä muutakin elämää kuin tämä 24/7 koneella oleminen, mutta somesta irtautuminen tuntuu liian haastavalta duunilta, joten saattaapi jäädä haaveeksi vain.

Haasteista puheen ollen.. eilen koulussa, NY-kurssilla saimme kuulla tulevista tapahtumista minne pääsemme esittelemään kyseistä Nuori Yrittäjyys -ohjelmaa (ei hajua miksi?) ja samalla tuoda juuri rekisteröityä yritystämme esille tuotteidemme mallikappaleilla. Ensimmäinen esitelmöinti on ilmeisesti ensi viikon alussa koululla olevalli avointen ovien päivillä, johon pitäisi soppeli määrä ihmisiä osallistua ja toinen tapahtuma onkin sitten 29.10 Kauhavan yläkoululla. Näitä voisi pitää aivan mahtavina mahdollisuuksina ja kokemuksina, jos ei inhoaisi esiintymistä suurille yleisöille aivan hirveästi.. Käsien tärinää tai ramppikuumetta ei vielä pahemmin tunnu, mutta innolla odottaen esittelypäivää.. :D


Keskiviikkona tuli myös smurffeiltua pitkästä aikaa kunnolla kameran eteen kiitos kohtuullisen hyvän ilman ja syksyisen sään. Valitettavasti kameran jalustan yhden jalan TAAS hajottua kuvaaminen taitaa jäädäksi vähäksi aikaa, kunnes menen ostamaan uuden tilalle. En edes muista mistä jalusta on tullut ostettua, mutta hinta-laatusuhde kertoo kaiken tarvittavan ilmeisen hyvin. 

Kuvien ottamisen ja koneelle lataamisen jälkeen aloin katsoa hieman tarkemmin peiliin huomaten, että en ole enää kävelevä rautakauppa kasvoiltani. Kaikki vaivalla hankitut korut ovat siinä pikku hiljaa kadonneet samalla vieden sitä omaa persoonallisuutta vähän mukanaan. Venytyskorutkin ovat kadonneet jostain syystä korvista ja vaihtuneet ihan normaaleiksi korvakoruiksi eli kysynpä siis itseltäni, että "Mitäs vittua täällä tapahtuu?" Onneksi kuitenkin siniset hiukset tuovat valonpilkettä pimeyteen tai noh väriä harmaaseen länttiin.


Beanie - Only & Sons
Hoodie - H&M
Shirt  - Originals
Panter Jeans- Byther

Ps. en tiedä miksi kuuntelen tälläistä musiikkia, mutta tämä kipale on soinut koko päivän päässä ja en edes ole muistaakseni kuin kerran kuullut ennemmin radiosta. 


maanantai 28. syyskuuta 2015

#Fun #Datanomi #Nope

Tätä kovinkaan korkealla olevan motivaation tunnetta ei pysty kuvaamaan näin varhain maanantaina mitenkään.. Jo sängystä noustessa pystyin huomaamaan sen koomaisan fiiliksen, jota ei ilmeisesti pääse mitenkään pakoon ja varsinkaan, kun energiajuomaakaan ei ole tölkin tölkkiä kaapissa. Tätä menoa koulusta valmistuminen jää haaveeksi, kun silmät ei pysy auki ensimmäiselläkään tunnilla.. :''D

Koulussa C++:ssaa ahertaen Hemulien derpatessa taustalla

Viimeistä vuotta aloitellessani oli lähes tulkoon mieli alkaa itkemään  tietäessänsä olevansa ei niin omalta tuntuvalla alalla tai ainakin tietäen varmuudella, että ei jatka opiskelujaan tietokoneiden parissa. Muutenkin tämän kahden vuoden jälkeen on koko ajan hirvittänyt yksi ja ainoa kysymys: "Mitä haluan oikeasti opiskella tai tehdä tulevaisuudessa?" Ei tietenkään ole mahdotonta aloittaa toisen alan opiskeluja tästä koulusta päästyäni, mutta valitettavasti taitaa nämä tulevat lainmuutokset vaikeuttaa sitä huomattavasti ja siitähän motivaatiovalas suorastaan riemastuu.

Tämän lukuvuoden alussa 3.vuoden opiskelijat saivat valita kahdesta (ei niin mielenkiintoisesta) kurssista toisen, joka kestää koko vuoden ja vaatii huomattavan paljon työtä.. Hetkellisestä mielentilahäiriöstä päädyin valitsemaan Nuori Yrittäjä -kurssin, jonka idean voi jo melkeinpä nimestä päätellä.. Eli täytyypi perustaa oma yritys markkinoille. En tiedä onko tässä nyt pientä piilovittuilua meille datanomiopiskelijoille, koska meistä tulee kuitenkin koulutuksen jälkeen työttömiä ja nämä Ny-yritykset pitää ennen koulun loppua vetää konkurssiin, vaikka se oikeasti tuottaisikin paljon rahaa.. En siis oikein osaa sanoa, että onko tästä kurssista sitten oikein muuta hyötyä, kuin osata perustaa oma yritys koulun jälkeen ja vetää se konkurssiin.

NY-kurssille tekemäni blogi, josta opettajat seuraavat ryhmän kehitystä tuntien aikana.

Hyvin mahdollista tässä on, että yritys ei saa tuulta purjeisiinsa ennen kuin se ehtii edes kunnolla aloittaa toimintaansa. Nimittäin alkuperäiset ideamme eivät olleet ilmeisesti kovin kelpaavia kyseenalaisten seikkojensa vuoksi, niin täytyi alkaa kehittämään jotain aivan muuta ja aikaa tässäkin on hyvin niukasti,

En sano alan kuitenkaan olevan täysin väärä, koska kuitenkin istun tietokoneen kanssa lähes tulkoon kaiket päivät.. Silti harmittavinta tässä on se, että ensimmäisenä vuonna yritin kaikkeni oppia näitä asioita ja kuinkan sitten kävikään..? Luokassamme suurin osa oppilaista osasivat jo perusteet valmiiksi, eivätkä sitten oikein muuta tunneilla tehneetkään kuin melusivat ja desibeliasteikko suorastaan poksahti rikki.. Sen lisäksi osa opettajistakin olettivat ilmeisesti perusteiden olevan tuttuja lähes kaikille, joten joitakin asioita hypittiin yli.. Pitäisi näemmä osata itsekkin huutaa täyttä kurkkua, että voisi apua yrittää saada tunneilla.


Vaikka maanantai aika kurjasti alkoikin, niin kyllä siinä jotain hyvääkin näköjään oli, nimittäin päästiin soppelin aikaisesti kotiin ja nyt voinkin sitten laiskotella Netflixin ääressä ja yrittää siinä samalla sitten keksiä jotain rakentavaa tekemistä. Mahdollista toki on, että jään nyhjöttämään tähän sitten koko päiväksi ja huomaan vasta illalla päivän menneen saamattomudeksi. :D

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Jaa mikä blogi?

Huomasin kirjautuessani tänään sähköpostiin, että bloggerista oli tullut jotain käyttäjätiliin liittyvää ilmoitusta ja mietin, mikäs se blogger olikaan? Neljän kuukauden tauko on kyllä tehnyt tehtävänsä, kun en edes koko blogiani muistanut, enkä edes tiedä onko se niin huono asiakaan pitää taukoa vaihteeksi(?)

Mitäkö näiden neljän, lähes viiden kuukauden aikana on sitten tapahtunut? Ennen kesäloman alkua kuvittelin, että voisin nauttia lomasta festareiden ja reissaamisen muodossa samalla nähden kavereita ympäri Suomea. Noh yksi asia johti toiseen ja ennen kuin huomasikaan, niin vietin juhannusta osastolla laidasta laitaan vaihtelevan mielialani kanssa ja siinä menikin sitten kesän odotetuimmat festarit ja artistit näkemättä. Osastolle joutuminen oli kuitenkin loppujen lopulta vapauttava ja myöskin parantava kokemus, kun sai ottaa harmaasta arjesta vapaata ja yrittää vain parantua vieraassa ympäristössä. Kokemus koko paikasta ja hoidosta oli siis aivan positiivinen kiitos mukaville hoitajille ja myös uusille tuttavuuksille siellä.

Kesä meni siis sellaisissa merkeissä ellei nyt lasketa loman lopussa ollutta reissua Helsinkiin ja nyt pitäisi yrittää sinnitellä koulussa, vaikka motivaatiovalas onkin jäänyt kiinnostuksen kivivyöryn alle, eikä pahemmin huvittaisi kouluakaan käydä tietäen joutuvansa neljännelle vuodelle. On kuitenkin ihan järkevää nousta aamuisin kouluun, vaikka siellä ei sitten tekisikään mitään kuin jäädä kotiin peittojen alle ja odottaa seuraavan päivän alkamista. Erittäin "motivoitunut" opiskelija siis kirjoittaa taas täällä ja yrittää palata kirjoittelun maailmoihin jaksamisensa mukaan.



Ps. ainoa asia mitä nyt näiden vastoinkäymisten ja kokemusten aikana on jaksanut tehdä, niin yllätys, yllätys hiusten väriä on tullut taas muokattua ja ties kuinkahan monetta kertaa..