keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Color of My Soul

Tässä vähän päälle viikon nyt oltua poissa koulusta ja ajatuksia pyöritellen pääkopan sisällä, satuin huomaamaan kuinka piristävää ja jokseenkin helpottavaa hiusten värjääminen välillä (vaihdan hiusväriä sukkien tapaan jatkuvasti) onkin. Omiin hiusväriin liittyviin valintoihin vaikuttaa ilmeisen paljon sillä hetkellä olevat joko positiiviset tai negatiiviset fiilikset, joiden ansiosta tuleekin sitten valittua hiusten läträykseen soveltuva väri.

 Keskustassa käydessä tuli katsottua hieman uutta väriä päähän, koska vihreän ylläpitäminen hiuksissa ei ole mitenkään helppoa ja lopulta se kyllästyminen iski. Huomasin Anttilaan ilmestyneen Splat: Lusty Lavender -hiusväripakkauksen, joka ainakin omiin silmiin iski hyvällä tavalla.Kyseinen pakkaus sisälsi hiusvärin lisäksi myös oman värinpoiston, jonka ansiosta ei sitä tarvinnut alkaa erikseen ostamaan ja siitä sitten vain kotiin värjäilemään hiuksia. 


Värin ylläpitämiseksi tuli myös hankittua KC Color Maskit niiden helposti levitettävän koostumuksen ja väriä parantavan vaikutuksen vuoksi. Hoitoaineeseen lisättynä hiukset tulevat selvästi kirkkaammiksi ja ei tarvitse pelätä halentumista vähään aikaan. Eri merkkisiä värimaskeja on tullut kokeiltua, mutta ainakin omalla kohdallani en tätä kyseistä merkkiä menisi mihinkää muuhun vaihtamaan.

 Valitettavasti ei niin hyvän ja päänahalle kivuliaan värinpoiston jälkeen aloinkin läträtä hiusväriä päähän toivoen, että väri tarttuisi edes jonkin verran hiuksiin ja en sanoisi lopputuloksen olevan kuitenkaan kovin paha.Siltikään pakkauksen värinpoistoon ei olisi kannattanut aivan täysillä luottaa tai olisi ainakin kannattanut ostaa toinen värinpoisto varmuuden vuoksi. En tiedä sitten johtuiko värinpoiston aikana oleva kirvely itse värinpoistoaineesta vai omasta, huonokuntoisesta päänahasta.. Kipu nimittäin oli sen verran helvetillistä ettei mitään rajaa. 


Kellertävän vaaleanvihreisiin hiuksiin tuo väri tarttui jopa yllättäen hyvin, vaikka huomattavasti eri sävyiset hiukset silti ovatkin ja eivätkä vastanneet aivan täysin odotuksia. Kaipaisin hiuksiin jotain muutakin uudistusta, mutta hiusten karhean rakenteen ja kiharuuden takia en keksi mitään toimivaa muutosta,