keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Avoimien ovien päivät


Huhhuijakkaa kun ovat olleet uuvuttavat viime päivät koulussa, vaikka hieman erilaista aktiviteettia onkin ollut vaihteeksi. Kuten olen edellisissä postauksissa maininnutkin tästä NY-kurssin sisällöstä ja yrityksen perustamisesta, niin nyt pääsimme tuomaan sitä esille Avointen ovien päivillä, jotka pidettiin näiden kahden päivän aikana koulullamme ja tältä erää saimme laittaa nyt kamppeet kasaan tulevia tapahtumia varten. Mukava ilmapiiri, mielenkiintoisia yrityksiä ja "kypsänä" esimerkkinä toimiminen nuorille toivat hyvää motivaatiota taas normiarkeen. 


Tämän tapahtuman ideana on siis mainostaa kouluamme eri peruskoulujen oppilaille, jotka tulevat kiertämään koulullemme saadessaan infoa täällä olevista koulutusmahdollisuuksista ja siinä sivussa saavat tutustua tekemiimme yrityksiin. Jokaisella yrityksellä on oma pöytänsä, jossa on erilaisia mainotuskeinoja joiden avulla tuoda yritystä näkyvämmäksi mm. diaesityksiä, käyntikortteja, arvontoja. Monet olivat panostaneet hyvinkin huomattavan paljon yrityksen pöytien ulkonäköön ja yrityskortteihin, kun taas sitten oli myös heitä, jotka vasta aloittivat kaiken suunnittelun vasta silloin.

Oma pöytämme ei ollut mitenkään erikoinen, koska saimme tietää koko tapahtumasta hieman jälkikäteen ja sitten oli hieman myöhäistä suunnitella mitään hämmästyttävää. Koulun läppäri pöydälle pyörittämään diaesitystä, muutama kukkaruukku karkeille, This is fine -kuva kännykästä ja muutama esimerkiksi soveltuva opas tulevista tuotteistamme, niin yritystä edustava pöytä olikin melkeinpä valmis.


Pöytien rehaaminen ja asettelu oli varmaankin koko homman helpoin osuus verrattuna oman yrityksen mainostamiseen ja ihmisten kiinnostuksen herättämiseen, jossa taisimme epäonnistua täydellisesti nauramalla turhaakin turhemmille jutuille väsymyksen voimin. Ahkeria ja positiivisia yrittäjiä olemme kuitenkin olleet, jonka todistaa ryhdikäs seisominen pöydän takana ja roskaruoan pois jättäminen.. tai sitten eiiih. Homma kyllä oli mielenkiintoista, mutta jatkuva seisominen vaati yllättävän paljon vuorottelutaukoja parin kanssa.. mutta ainakaan ei tuupertunut kertaakaan lattialle kummankaan päivän aikana. Loppujen lopulta kuitenkin ihmisetkin, jotka tilaisuuteen tulivat, olivat kiinnostuneet enemmän ilmaisista karkeista ja muista oheistuotteista, niin eipä niin paljon tullut yritystä esiteltyä.

Loppuun voisi myös kertoa mitä meidän Vihkopojat NY -yritys siis tekee, elikkäs valmistamme erilaisia atk-oppaita, joita voi tilata netin kautta verkkokauppamme valmistuessa. Teemme oppaita kysynnän mukaan eli periaatteessa ne voi olla melkeinpä minkälaisista ohjelmista, sivustoista yms. joita osaamme käyttää ja teemme niistä sitten, joko fyysisiä tai virtuaalisia versioita (asiakkaan tahdon mukaan). Käytimme tässä tapahtumassa esimerkkeinä Facebookin ja erään virustorjunnan käyttöopasta, jotka herättivät ihmisten mielenkiinnostuksen ideaamme. Jos olet kiinnostunut enemmän yrityksestämme, niin liity ihmeessä Facebook-sivullemme saadaksesi lisäinformaatiota yrityksestämme ja uusimmat päivitykset yrityksen menoista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti